Henni heräsi omaan huutoonsa. Hän nousi istumaan ja hengitti syvään. Painajainen Jamista oli palannut. Henni nousi juomaan vettä ja vilkaisi samalla yöpöydällä olevaa kelloradiota. Sen numerot näyttivät puolta neljää aamuyöllä. Nainen huokaisi ja asteli keittiöön. Hörppiessään lasiaan tyhjäksi hän muisteli vajaan puolen vuoden takaisia tapahtumia.

 

Henni avasi rivitalokaksion ulko-oven postinippu sylissään. Ulos asti kantautuva musiikki kertoi Jamin olevan kotona.
- Säkin tulit, Jami tuli ovelle tuoksahtaen vienosti oluelle. Mies yritti suudella Henniä, mutta tämä väisti lahjakkaasti ja suukotti Jamia poskelle. Henni laski postin sylistään keittiön pöydälle ja meni vaihtamaan työvaatteet pois.
- Oliko rankka työpäivä? Jami tuli naisen taakse ja suukotti niskaan. Henni sulki silmänsä ja mietti miten kertoisi asiansa.
- No ei oikeastaan. Sä et ole tainnut edes päästä töihin saakka, Henni totesi ja sujautti paidan ylleen. Jamin silmät tummuivat uhkaavasti.
- No ei mua siellä kuitenkaan olisi tarvittu, mies tokaisi kylmällä äänensävyllä ja lähti makuuhuoneesta. Henni laski mielessään sataan ennen kuin meni keittiöön tarkastamaan päivän postisaaliin.
- Pakkohan sunkin on töissä käydä. Ei me voida elää ainoastaan mun palkalla, Henni huomautti istuutuessaan kahvimukin kanssa pöydän ääreen.
- Joo joo, älä taas aloita, kuului vastaus olohuoneesta. Nainen huokaisi ja keskittyi postikasaan. Hennin työ oli muutenkin stressaavaa, ei hän tarvinnut vielä lisästressiä kotiasioistakin. Työ sairaalan lastenosastolla ei ollut helppoa. Stressin määrää ei tarvittaisi enää lisäämään lähemmäs 30-vuotiasta aikuista miestä, Henni ajatteli avatessaan laskuja.
- Jami, sun on pakko ryhdistäytyä. Et sä voi elää noin, Henni sanoi mennessään olohuoneen ovensuuhun. Mies vilkaisi avovaimoaan sohvalta melko kiukkuisesti.
- Minähän elän miten haluan. Ei kukaan sitä määrää, Jamin ääni kuulosti vihaiselta. Henni perääntyi askeleen taakse päin.
- Siinä vaiheessa saat sitten asua yksinäsi. Minä en jaksa enää elättää aikuista miestä, hän sanoi kylmästi ja otti kultaisen sormuksen pois vasemmasta nimettömästään. Henni jätti sormuksen olohuoneen pöydälle, Jamin olutpullon viereen ja meni makuuhuoneeseen pakkaamaan.
- Mitä sä meinaat? Jami tuli ovelle ja piti sormusta sormiensa välissä. Henni kääntyi silmät leiskuen, mutta ääni oli kylmän rauhallinen.
- Meinaan sitä, että meidän juttu oli tässä. Minä en jaksa enää katsella, kun sä vain olet päivät kotona ja juot. Sä täytät muutaman kuukauden päästä 30, pitää sulla olla joku ote omasta elämästäsi, Henni sanoi ja kääntyi asettelemaan vaatteitaan matkalaukkuun.
- Ethän sä voi lähteä, Jamin ääni kuulosti uhkaavalta. Henni tunsi kuinka hänen niskakarvansa nousivat pystyyn.
- Ja miksen voi? Ei mua kukaan pakota elämään tuollaisen loisen kanssa, Henni sinkosi sanat Jamin kasvoille. Se oli kohtalokas virhe. Seuraava asia minkä Henni tiesi, oli kun hän makasi sängyllä pidellen kasvojaan. Hän tunsi jotain kuumaa ja kosteaa kädellään ja kun nainen katsahti käsiinsä, niissä oli verta. Henni nousi istumaan, tai ainakin yritti. Jami tönäisi häntä polvella selkään ja nainen makasi jälleen vatsallaan. Mies painoi polvensa Hennin selkään ja iski nyrkkinsä tämän alaselkään.
- Etkö sä ymmärrä, ettei mua jätetä noin vain? Jami sanoi kylmällä äänellä naisen korvaan ja poistui. Henni jäi makaamaan sängylle. Saatuaan kivun selässään kuriin hän nousi ja veti vaatteitaan kaapista sängylle. Tänne hän ei jäisi, tuon hullun luokse. Saatuaan tavaransa kasaan Henni etsi puhelimensa sängyn päiväpeiton mutkista ja lähetti viestin parhaalle ystävälleen. Jami oli sammunut sohvalle tyhjä pullo kädessään. Henni irrotti asunnon avaimen muista ja laski sen eteisen pöydälle. Siirrettyään laukkunsa ulkoportaille hän painoi oven kiinni takanaan. Se vaihe hänen elämästään oli ohi.

 

Henni havahtui muistoistaan puhelimen soidessa makuuhuoneessa. Kuka kumma soittaa tähän aikaan yöstä? Hän meni vilkaisemaan ja hymähti nähdessään soittajan.
- No terve, Henni vastasi ja istahti sängylleen.
- En kai mä herättänyt? Lassin ääni kuulosti hieman huolestuneelta. Henni hymyili itsekseen Lassin huolehtivaisuudelle.
- Et herättänyt. Painajainen Jamista jatkui taas, nainen huokaisi ja kaatui selälleen. Hän pystyi kuvittelemaan Lassin ilmeen kuullessaan asiasta. He olivat tutustuneet ammattikoulussa kummankin opiskellessa lähihoitajaksi. Henni oli ollut huonetoverinsa mukana muutamissa pirskeissä, joissa Lassikin oli ollut. He olivat jutelleet ja tutustuneet. Monet olivat kyselleet, että onko heidän kahden välillä jotain säpinää. Totuus kuitenkin oli, että ei ollut. He olivat vain hyviä ystäviä ja se ystävyys oli kestänyt jo muutaman vuoden. 
-Yritä nyt jo unohtaa se ääliö. Sun pitäisi päästä tuulettumaan. Mitä jos lähdettäisi viikonloppuna viihteelle? Johannes ilmoitti aiemmin illalla, että ne on Niinan kanssa menneet kihloihin ja juhlat on viikonloppuna. Käydään siellä, niin säkin saat muuta ajateltavaa, Lassi ehdotti.
- Pitää miettiä. Mä en muista miten työvuorot menee, Henni vastasi ympäripyöreästi. Nainen ei ollut varma, haluaisiko tavata ammattikoulun aikaista luokkatoveriaan. Johannes ja Niina kuitenkin olisivat niin ällöttävän rakastuneen näköisiä, ettei Henni kestäisi sitä. Kaikki kipeät muistot kuitenkin vain palaisivat liian voimakkaina mieleen.
-Mutta palataan asiaan huomenna. Sullahan on vapaata? Lassin ääni katkaisi Hennin ajatukset.
- Joo on. Katsellaan. Öitä, hän vastasi ja katkaisi puhelun.

 

Henni oli töissä tauolla Lassin ja muutaman muun työkaverin kanssa. He olivat henkilökunnan tupakointipaikalla sairaalan sisäpihalla. Lassi ja Perttu vitsailivat ja Henni ja vanhempi hoitaja Marja hymyilivät poikien jutuille. Marja lähti jo takaisin töihin, mutta nuoriso jäi vielä nauttimaan lämpimästä huhtikuun päivästä. Henkilökunnan ovi kävi, mutta kukaan ei välittänyt. Siitä kulki jatkuvasti porukkaa.
- Täällä se mun Henni vain istuu rakastajiensa kanssa, ääni sanoi Hennin takaa. Miehen ääni oli liiankin tuttu Hennille. Jami.
- Ei pojat mun mitään rakastajia ole. Ja entä sitten vaikka olisivatkin? Se ei kuulu enää sulle, Henni pyrki sanomaan mahdollisimman tyynesti. Jami siirtyi Hennin eteen ja nainen tunsi Lassin olevan valmiina käymään Hennin ex-avomieheen käsiksi. Henni laski kätensä Lassin käsivarrelle varoittavasti. Hän näki saman tien, että Jami ei ollut selvin päin ja nainen tiesi, että silloin tämä oli vaarallisimmillaan.
- Kyllä kuuluu. Sä olet mun nainen, Jami otti uhkaavan näköisenä askeleen eteenpäin kohti Henniä ylimielinen virne kasvoillaan.
- Mun luota kun ei noin vain lähdetä, mies uhkasi ja tarttui Hennin käsivarteen kiinni. Perttu nousi ylös.
- Jospa Jami lähtisit kotiin nukkumaan pääsi selväksi, Perttu laski kätensä miehen olkapäälle. Jami riuhtaisi olkapäänsä vapaaksi.
- Mä en lähde mihinkään ilman Henniä. Se kuuluu mulle ja te runkkarit ette siihen koske, Jami tönäisi Perttua vapaalla kädellään ja kiskaisi Henniä kädestä.
- Helvetin hullu, päästä irti! Henni huusi ja huuto varmasti kuului sisälle saakka. Jami kuitenkin vain kovensi otettaan.
- Sä lähdet mun mukaan. Mä päätän koska meidän suhde on ohi, Jami korotti ääntään ja ennen kuin Henni edes tajusi, miehen käsi oli osunut hänen poskeensa. Nainen piteli poskeaan ja juuri ja juuri tajusi, että hänen käsivartensa oli vapaa. Lassi oli käynyt Jamiin käsiksi ja Perttu oli kadonnut jonnekin. Kohta Henni sai tietää mihin. Mies oli käynyt hakemassa sairaalan vartijat ja nyt nämä tarttuivat Jamiin ja raahasivat tämän pois.
- Henni oletko sä kunnossa? Pertun mukana tullut Marja kysyi istuessaan naisen viereen. Marjalla oli mukana jäitä ja hän painoi ne varovaisesti nuoren työtoverinsa poskelle. Henni hätkähti kylmän kohdatessa hänen kuumottavan poskensa. Hän katseli pitäen jääpussia poskellaan kuinka vartijat raahasivat hänen menneisyytensä pois.

 

Henni heräsi tuntiessaan kyynelien valuvan poskillaan. Koskahan nämä loppuvat? Henni mietti pyyhkiessä poskiaan. Joutuisiko hän kärsimään näistä loppuelämänsä? Henni ei uskaltanut enää nukkua vaan otti huovan sängyn jalkopäädystä ja lähti parvekkeelle istumaan.

 

Auringon luodessa ensimmäisiä säteitä Henni hätkähti hereille parvekkeen rottinkituolista. Kello ei voinut olla vielä paljon, kadut olivat vielä tyynen rauhallisia. Nainen kietoi huopaa paremmin ympärilleen ja nautti hiljaisuudesta. Hetken istuttuaan hän nousi ja meni sisälle. Hän napsautti kahvinkeittimen päälle ja meni suihkuun. Henni käänsi suihkun päälle ja istahti vesiputouksen alle. Hän nojasi päätään seinään ja tuijotti ovea. Ahdistus rintakehässä alkoi pikkuhiljaa hellittämään. Nainen huokaisi syvään ja sulki silmänsä. Hän kuitenkin avasi ne salamannopeasti, sillä silmien sulkeutuessa näkyi Jamin kasvot ylimielisessä virneessä. Henni nosti kasvonsa veden alle, ikään kuin pyyhkien kuvan mielestään. Miksi unohtamisen täytyy olla näin vaikeaa? Henni kyseli itseltään. Vaikka kyllä hän sen muutenkin tiesi. Jami oli hänen todellinen ensirakkautensa, mies jonka rinnalla hän oli kuvitellut olevansa vielä vanhuksenakin. Ja sitten se unelmien mies olikin paljastunut humalassa ollessaan väkivaltaiseksi. Vaikka olihan Jami oli ennenkin häntä tarttunut kädestä kiinni melko lujasti suuttuessaan, mutta ikinä ei ollut konkreettisesti lyönyt. Henni nousi suihkun lattialta ja pesi itsensä nopeasti. Hän kietoi pehmeän kylpytakin ympärilleen, pyyhkeen vaaleiden hiustensa peitoksi ja meni makuuhuoneeseen. Siellä hän puki nopeasti vaatteet ylleen, jättäen kuitenkin pyyhkeen hiuksiensa suojaksi. Henni meni paljain jaloin keittiöön, nappasi kahvimukin pöydällä olevasta telineestä ja kaatoi siihen kahvia. Mukin kera nainen meni takaisin parvekkeelle ja taiteili jalat alleen tuolissa. Henni siemaili kahviaan ja nautti viileästä aamuauringosta. Hän hymähti itsekseen. Tälläisinä hetkinä tuntui siltä, että maailma olisi hyvä ja kaikki pahuus olisi kadonnut. Kunpa olisikin. Henni tunsi kyyneleiden jälleen polttavan silmäkulmiaan. Ei, hän ei enää itkisi, Henni päätti ja räpytteli kyyneleet pois. Jamin takia kyyneleet olivat virranneet hänen poskillaan ihan riittävästi. Oli aika katsoa eteenpäin ja kohti tulevaisuutta. Valoisampaa sellaista.